Makezone piirustuspalvelu

Kekseliäitä pilapiirroksia
ja sarja-
kuvia

Make

Hei, olen pilapiirtäjä ja kuvittaja Markku Haapaniemi ja haluan tuoda kuvittamiseen iloa ja oivaltavuutta!

Teen piirroksia huumorilla höystettynä ja kekseliäästi yllättävistäkin näkövinkkeleistä. Huumorin kera pystyn avaamaan monesti muuten hankalasti ilmaistavia asioita. Toki osaan käsitellä niitä vakavamminkin, jos tarve vaatii. Piirrän säännöllisesti pilapiirroksia sanomalehtiin, sarjakuvia erilaisiin julkaisuihin sekä kuvituksia teksteihin, mutta myös tilaustöitä niin yrityksille, yhteisöille kuin yksityisille. Teen vaikkapa onnittelutauluja esim. syntymäpäivän tai eläkkeelle lähdön kunniaksi.

Piirrän siis kynällä kaikkea mitä vain voi kuvitella!

Piirtäen
jo neljä vuosikymmentä

Olen tehnyt piirroksia lehtiin aina jo 80-luvulta. Olen työskennellyt myös sanomalehden mainosgraafikkona ja minulta löytyy mainonnan suunnittelun opintopaperit Markkinointi-Instituutista. Oma yrittäjyyteni alkoi toiminimen perustamisesta vuonna 1999, jonka myötä olen keskittynyt ainoastaan piirtämiseen ja ideointeihin.

Markku Haapaniemi – Makezone

Tervetuloa rohkeasti
tutustumaan tuotoksiini

Pilapiirrokset

Sarjakuvat

Kuvitukset

Logot

Onnittelutaulut

Ota yhteyttä

Toteutan piirrokset Mäntsälässä ja toimitan niitä kaikkialle kotimaahan.

j

Pilapiirtäjä, kuvittaja

Markku Haapaniemi
040 513 2951
make@makezone.fi